tiistai 20. kesäkuuta 2017

Oppimisen kova hinta

Ihmiskunnan historia osoittaa ihmisten kykenevän tappamaan. Tänään tappaminen ja tuhoaminen ovat saavuttanut uuden tason. Enään ei tapeta vihollisiksi luokiteltuja, vaan sattumanvaraisesti, ketä tahansa. Tavoitteena on saada paljon ruumiita, että näytös olisi tekijöilleen ja heidän tausta ryhmilleen kannattava ja tarpeeksi pelottava.

Terrorismi ei ole enään ohimenevä ilmiö, vaan sitä pidetään yhtenä vaikuttamisen keinona yhteiskunnassa. Terroristit ovat ihmisiä, jotka ovat radikalisoituneet toteuttamaan jonkun toimeksiantajan suunnitelmia. Ketä ovat nämä toimeksiantajat? Heistä ei mainita uutisissa eikä tutkimuksissa. Se antaa aihetta epäillä jälkien johtavan kabinettien hämäriin. Ryhmiin ja henkilöihin, joilla on rahaa, aikaa ja intressejä saattaa ihmiskunta pois tolaltaan. Pelotteet ja pelko tekevät ihmisistä helposti johdettavia, senhän tiedämme ja ymmärrämme. Pelokkaat ihmiset väistyvät ja nujertuvat.

Keitä nämä tappajiksi manipuloidut ihmiset ovat? Minkälaisista oloista, perheistä ja yhteiskuntaryhmistä he ovat kotoisin? Tutkimuksissa on saatu selvää, että  keitä tahansa. Hyväosaiset ja syrjäytyneet tappavat yhtä innokkaasti. Se on varmaa, että he ovat manipuloitavissa ja valmiita toimimaan, kun käsky kuuluu.

Mistä asiasta tässä koko kauheudessa on lopulta kysymys?

On mentävä yksilö tasolle, koska kysymys on aina lopulta yksilöstä. Yksilöt muodostavat ryhmiä ja ryhmät liittoutuvat toisiinsa. Syyn ja seurauksen tasolla, kysymys on kostonhimosta, vihasta ja katkeruudesta, mutta myöskin rahan ja vallan liittoumista. On joku, joka haluaa enemmän, hinnalla millä hyvänsä. On joitakin, jotka ovat ostettavissa tekemään mitä tahansa, joko henkensä kaupalla tai palkkion vuoksi.

Pahuus sikiää ihmisestä, se ei ole Jumalan tahto. On tärkeää ymmärtää mekanismi, jotta siihen voidaan puuttua. Ihminen vastaa teoistaan itselleen ja elämälleen. Elämä tappajana ei ole kunniakasta tai tavoiteltavaa. Harhaa osataan markkinoida vetoavilla keinoilla ja elämäänsä pettyneet voivat kokea kerrankin olevansa jotakin enemmän. Eriarvoistava yhteiskunta ruokkii terroria ja aina on olemassa niitä, jotka keinoja kaihtamatta käyttävät tilanteita ja ihmisiä hyväkseen omien tavoitteidensa saavauttamiseksi.

Valta toisten ihmisten yli on houkuttelevaa. Vallan makuun pääseet eivät halua luopua eduistaan. Tyrannit ja diktaattorit ovat historiassa ja vielä tänänkin päivänä ihmisiä, jotka hullantuvat mahdollisuudesta valtaan ja omaisuuksiin. Heillä täytyy sisimmässään olla kiihkeä halu päästä hallitsemaan muita, omistamaan ja rikastumaan. Ketkä ja mitkä tahot mahdollistavat näiden tyrannien valtaan nousun ja vallassa pysymisen? Kysymys, jota kannattaa pohtia.

Hyväkö vai paha?


Vaikutamme toinen toisiimme suoraan ja välillisesti. Hyvän ja pahan taistelu on käynnissä kaikilla rintamilla. Yksilöt valitsevat ja potevat seuraukset omassa elämässään, itsessään ja arjessaan. Pahaa tekevät keräävät pahoja seurauksia, hyvään pyrkivät kokoavat hyvää. Luonnon lait antavat suoraan vastauksia ihmisen elämän syvvimpiin merkityksiin. Ihmiskunta on eksynyt väärille jäljille, kun se on unhotanut Luojansa olemassa olon ja oman osuutensa kaikessa luomisessa. Rahaan ja materialismiin sitoutuneet
yhteiskunnat johtajineen ovat antaneet tilaisuuden ja ruokkineet kaikenlaista pahuutta. Seuraukset ovat näköpiirissä ja on selvää, että tätä taistelua ei voiteta materialistien keinoilla.

Jokainen ihminen valitsee puolensa tässä taistelussa. Mahdollistamme terrorismin etenemisen sillä, että emme välitä tarpeeksi. Emme rakasta elämää vaan olemme välinpitämättömän omahyväisiä. Nyt kun tappaminen kolkuttelee omaa lintukotoamme, kyyristymmekö koloihimme odottamaan seuraavaa iskua? Emme vieläkään näe tarpeeksi syvälle, emmekä suostu muuttamaan itseämme parempaan suuntaan. Jatkammeko katkeraan loppuun saakka vai suostummeko heräämään?

Herääminen on tietoisuuden laajenemiseen johtava kokemus. Tarvitsemmeko näitä viheliäisiä uutisia ja kokemuksia pahuudesta, tullaksemme tietämään keitä oikeastaan olemme? Tarvitsemmeko yhä edelleen pelkoa ja kauhua, jotta ymmärtäisimme mitä rakkaus ja välittäminen on. Tarvitsemmeko enenevässä määrin menetyksiä, jotta alkaisimme tajuamaan, että kaikki on jatkumoa, ammoisista ajoista, tähän päivään ja ikuisuuteen. Opimme kovissa kokemuksissa ja olemme kaikki vaikuttamassa tapahtumiin omien asenteiden ja ajatuksien kautta. Hautoessamme kostoa, vihaa, kaunaa ja kateutta energisoimme toisaalla tappajia, jotka tekevät tekonsa synnyttämissämme energioissa. Energiatietoisuus on avain kaikkeen kehitykseen niin hyvässä kuin pahassa.

Pelko on rakastamisen vaskohta. Rakkaus poistaa pelon, koska rakkaudessa luottamus hyvään kasvaa. Meidän jokaisen on opeteltava rakastamaan elämää ja ensimmäisenä kohteena on oma itse. Rakasta lähimmäistä kuin itseäsi. Et voi rakastaa lähimmäistäkään, jos vihaat itseäsi. Rakkaus tarkoittaa Jumalan olemassa olon tunnistamista ja oman henkisyyden hyväksymistä. Maailmastamme voi tulla parempi paikka vasta sitten, kun yksilö, ihminen tietää ja ymmärtää oman olemuksensa syvimmän tason. Olemme aineellishenkisiä olentoja ja sitoutuessamme pelkästään aineeseen, käänämme selkämme henkisyydellemme. Henkisyydestä kumpuaa todelliset voimavarat ja kyvykkyys muuttaa vallitsevaa tilaa. Jokainen on tässä historiallisessa kohtaa vaikuttajan paikalla.Voimme yhdessä korjata virheet ja muuttaa suunta parempaan.

Matka tähän on ollut pitkä, vaikea ja täynnä muuttuvia olosuhteita ja kokemuksia. Kaikesta kaaoksesta huolimatta olemme nyt tässä eli se tarkoittaa selviytymistä. Emme saa antaa itsemme liukua taaksepäin menneisyyden hämäriin, koska ainoa tie vapauteen on edessäpäin. Meidän on energisesti liityttävä toisiimme valon ja rakkauden hengessä. Ensin meidän on hoidettava itsemme kuntoon ja sitten voimme operoida muiden ja koko suurenmoisen planeettamme hyväksi.


Olemme lähellä ns. kriittistä pistettä maapallomme tietoisuudentason nousussa. Se tarkoittaa pimeyden väistymistä ja valon murtautumista esiin kaikessa elämässä.

Suunnatkaamme ajatuksemme rakkauteen, valoon ja voimaan aikaisempaa voimallisemmin. Emme saa enään jättäytyä välinpitämättömyyden valtaan, vaan meidän tehtävämme on pitää ääntä hyvän puolesta.


Tähän olemme kaikki kykeneviä ja se on meriittimme tässä murroksen ajassa.
 Taivaallinen Isä, kaiken luojana, siunaa pyrkimyksiämme tehdä oma osuutemme.





torstai 1. kesäkuuta 2017

Kohtaamisia

Ajan laatu on merkittävä meille jokaiselle. Nyt on tarjoutunut mahdollisuus oppia tunnistamaan elämää kannattelevat ja sitä murentavat energiat. Jokainen meistä on matkallaan siinä kohdassa, mihin on kyennyt etenemään elämissään. Olemme monella eri ulottuvuuden tasolla, vaikka uskottelemme muuta. Elämän tasot eivät avaudu muutoin kuin ottamalla selvää, tutkimalla ja keräämällä tietoa ja kokemuksia.

Kohtaaminen itsensä kanssa on huikaiseva kokemus. Suunnatessamme huomiomme ulkoisiin ilmiöihin ja ihmisiin, käännämme väistämättä selkämme omalle omimmalle itselle. Voimme etsiä vastauksia lopputomasti ulkoisesta, kun kaikki löytyy sisäisestä. Miten päästä itsensä luo? Miten kyetä kuulemaan ja aistimaan ääretöntä?

Katsoessani omaa elämää, näen itseni toteuttamassa omaa käsikirjoitustani. Käsikirjoitus ei aina ole ollut helppoa luettavaa eikä epävarmuuksien aikoina toteuttaminen ole onnistunut. Pyrkimykseni on ollut vilpitöntä ja siitä olen onnellinen. Ihmisten kanssa olen kohdannut elämän koko kirjon, ilot, surut, menetykset ja onnen tunteet. Jokaisella on ollut sama kaipuu päästä etenemään ja olemaan onnellinen tai edes joskus rauhassa itsensä suhteen.

Rauhaan pyrkiminen on sisäisyydestä nouseva kaipaus. Henkinen tasapaino ja rauha ovat tiloja, joita jokainen tarvitsee. Elämän myllerrykset jättävät kuitenkin vähän aikaa hiljentymiselle, jos itse ei tee valintoja sen mahdollistamiseksi. Kiire ja stressi pakottavat ihmisiä juoksemaan ja näyttää siltä, että he juoksevat pakoon itseään. Sitä ydin olemusta, joka on aina olemassa uskoipa siihen tai ei.

Sisäisen viisauden esille tuleminen näkyy tavoissa toimia. Poissa on pelko, hätäily, kontrollointi ja liian suuret odotukset. Poissa on epätietoisuus elämän perustasta, rakkaudesta ja sen voimasta. Poissa on omistamisen halu, omaisuuksien haaliminen ja vertaileminen. Viisaus on läsnäolemisen ydin tai läsnäoleminen on viisautta.

Jossakin käänteessä ystävät ja ihmiset kaikkoavat. Tulee hiljaisuus ja tila olla yksin. Yksin oleminen ei ole yksinäisyyttä vaan pyhä hetki elämän polulla. On aivan sanomattoman siunattua olla itsekseen. Kokemus, joka muuttaa tulevaisuuden ja elämän. Entinen itse kuoriutuu kaikesta vanhasta, ahtaiksi käyneistä tavoista ja tottumuksista. Uusiutunut minuus on kuin untuvikko, joka tarvitsee kovin vähän tai ei ollenkaan, sitä entistä.

Rohkaisen kaikkia lukijoita hakeutumaan itsensä äärelle. Nyt on aika siirtyä uuteen vaiheeseen, jonka kivijalka rakentuu henkisyydelle ja rakkaudelle. Rakkaus kasvaa kokemuksen tasolle, kun on tehnyt itsensä kanssa sovun. Samalla tulevat sovituksi kaikki menneet ja tulevat. Olla perillä tarkoittaa tätä tilaa ja hetkeä. Olla se joka on, jokaisessa hengenvedossa siunauksellisuuden tuntu.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Murroksen kautta muutokseen

Ihmiskunta muodostaa suuren yhteisön, joka oikeastaan on pienen pieni universaalissa mittakaavassa. Ymmärryksemme ei riitä hahmottamaan kaikkiallisen suuruutta, koska olemme itsetietoisuudessamme juuttuneet minimalistiseen ajatteluun ja hyvin sitoviin uskomuksiin. Uskottelemme fyysisen todellisuuden ainoaksi todeksi ja samalla jätämme huomiotta suunnattoman henkisen potentiaalin.Ymmärryksemme ja uskomuksemme muuttuvat kokemuksellisuudessa ja siksi edistymisemme on vaivalloista.

Menneisyydessämme ovat avaimet tulevisuuksimme. Historiamme kuvastaa pyrkimyksiämme verratessamme entisajan ihmisiä ja yhteisöjä tähän aikaan. Voimme nähdä huikean kehityksen tekniikassa, mutta miten ihmisen henkilökohtaisessa edistyneisyydessä on käynyt? Ongelmat ovat lisääntyneet ja yhä useampi ihminen taistelee hyvinvointinsa suhteen fyysisellä ja henkisellä tasolla. Ihmisen kokonaisvaltaisuus, asioiden ja tapahtuminen vaikuttavuus kaikkeen on unohdettu. Oireilua on alettu diagnosoimaan ja lääkitsemään, kun sen alkusyyt on haluttu jättää huomiotta.

On tärkeää yrittää päästä perille tietyistä luonnon ja ihmisen lainalaisuuksista. Tietoa on kerätty ja tutkimuksia tehty vuosikymmeniä. Kuitenkin jokaisen ihmisen henkilökohtainen elämä, on ihmiselle itselleen, huikea tutkimuksen kohde. Edistymistä ja kehitystä ei voi mitata ulkoisien statuksien kautta vaan henkisinä kokemuksina, tapoina, pyrkimyksinäö ja tahtona. Ulkoinen maailma on heijastusta ihmisen sisäisyydestä, koska ihminen itsessään luo ja valitsee tapansa toimia. Ne, jotka ovat sitoutuneet materialismiin elävät materailismin maailmassa, kilpailuineen ja hankkeineen. Kuitenkin heissäkin on henkinen ydin, mutta sille ei anneta arvoa eikä siihen kiinnitetä huomiota. Henkisen itsen laiminlyönti on suurin läntisenmaailman trauma. Traumatisoituneet yksilöt elävät hengettömyydessä ja tuolloin käyttäytyminen on itsekästä, välinpitämätöntä ja väkivaltaa ihannoivaa. Kilpailu paremmuudesta ja taloudellisista eduista vääristää yhteisön elämän mahdottomaksi johtaa. Muurros syntyy, kun ihmisen tietoisuuteen syntyy toive paranemisesta. Yksilön havahtuessa seurauksena on yhteisön herääminen.

Itsekkyyteen ja ahneuteen syyllistyvät jäävät väistämättä vähemmistöksi. Heidän traumansa on ahneus ja luulo, että valta säilyisi loputtomasti heidän käsissään. Romahtavassa yhteiskunnassa kaaos on tunnuspiirre muutoksen rantautumisesta yksilöihin. Uskomukset ja luulot murenevat totuuden tullessa nähdyksi ja koetuksi. Paluuta menneeseen ei ole, joten kyse on edistymisestä.

Tänään

Yksilöt käyvät elämässään läpi murroksen ja koska kysymys on henkilökohtaisesta elämästä, tunnelmat ja kokemukset voivat olla musertavan ahdistavia. Se, mihin on uskonut ja luottanut lakkaa olemasta sitä, mitä on kuvitellut. Putoamisen tunne, hukkuminen, eksyminen ja kipu viittaavat meneillään olevaan suureen mullistukseen. Ulkoinen menttää vähitelleen merkityksensä ja ihminen on pakotettu vetäytymään. Voimavarat eivät riitä statuksien ylläpitämiseen ja kaikki turha laitetaan sivuun ihmisen itsensä toimesta.

Jäljelle jää hyvin vähän tai ei ollenkaan siitä mitä aiemmin piti tärkeänä. Materialistiset arvot lakkaavat olemasta ja samalla henkinen todellisuus näyttäytyy. Voi olla, että tuskallisuus saa aikaan pakenemista tai itsetuhoisuutta. Osa ihmisistä ei halua vieläkään kasvaa ja edetä uuteen vaiheeseen vaan pidättäytyvät vanhaan. Heidän auttamisekseen on hyvin vähän tehtävissä, koska syyn ja seurauksen laki on ehdoton. Kukaan ei voi elää toisen puolesta ja tämä on yksi kovin oppimiskokemus.

Kehitystä ei voi ohittaa ja keinoja oikaista ei ole olemassa. Uudessa elämässä ei voi olla vanhaa, koska vanhan täytyy väistyä itsestämme. Ihminen ei voi huijata Luojaansa, itsensä huijaamisessa ihminen on  mestari. Totuudelliseen elämään siirtyminen tuo esille valheet, joiden varassa elämää on yritetty elää. Juuri tänään murroksen aallot pyyhkivät jokaista ihmistä. Ihmisestä itsestä riippuu mitä hän tekee, mihin ryhtyy ja miten asennoituu. Muutos on totta ja sitä ei voi muuttaa lieventää tai mitätöidä. Ainoa asia, mihin voi vaikuttaa, on asenne. Niin pitkään, kun kouristuu vanhaan, tuska yltyy, Heti, kun suhtautuminen muuttuu, tuska laantuu ja lieventyy. Valinta on itsellä ja seuraus on elettävä.

Ymmärrys oman elämän liittymisestä kaikkiin muihin, on henkisen murroksen suurin oivallus. Irrallisuuden päättyminen vapauttaa henkisen sidoksen. Vuosituhantinen harhailu saa aivan uuden merkityksen ja elämän tarkoituksenmukaisuus selkenee. Syy elää ja olla olemassa on uuden vaiheen alku. Ymmärryksen valo syttyy vain kerran ja se ei koskaan lakkaa olemasta. Matka siihen taivaalliseen oivallukseen on jokaisella äärettömän pitkä, vaikea ja haastava.

Mitä sitten?

Sitten muuttuu nyt hetkeksi. Ikuisuus väreilee tässä hetkessä, joka jatkuu jatkumistaan. Muoto voi muuttua ja muuttuukin, mutta nyt on tietoisuuden tila. Aikamatkailu on mahdollista, siirtymät tiloista toisiin tulevat selkeiksi. Henkinen olemus voimistuessaan avaa aivan uuden todellisuuden.

Kyetä olemaan täysin nyt hetkessä kokoaa pirstaoilutuneen itsen eheyteen. Eheys ei ole selkeästi rajattu oleminen vaan tieto olemassa olosta laajemmassa kokonaisuudessa. Ystävät ja ihmiset yleensä näyttäytyvät eri ulottuvuudessa kuin aiemmin. Totuuden näkeminen on huikaisevaa, koska se on ikuista. Valheiden romahtaminen voi tehdä ihmisestä heikon ja voipuneen, mutta ei mene kauaa, kun voimavarat alkavat elpyä. Turhuus muuttuu todeksi.

Olla tosi itselle ja toisille on oppi, mikä jouduttaa tätä murroksen aikaa. Kaaosmaisuus lakkaa, kun totuus näyttäytyy jokaisen ihmisen olemuksessa. Olla totta tänään tarkoittaa ikuisen olemuksen esille tuloa ja voiko mikään muu olla merkityksellisempää?



sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Usko paranevasi

Lääkäri voi olla ensimmäinen hyvin vaikuttava lumelääke eli placebo!  Auktoriteetin sana vaikuttaa kuulijaan tietyn mekanismin kautta. Mekanismi on tutkittu ja siitä tiedetään, mutta edelleenkään sitä ei täysin hyödynnetä tai sitä ei haluta ottaa käytöön tiettyjen taloudellisten intressisidoksien vuoksi. Lääketeollisuus yrittää kaikella tavoin hidastaa placebosta tiedottamisesta, koska miljoona virrat alkavat hyytyä ihmisten tietäessä omista voimavaroistaan enemmän. Lumelääkettä vähätellään ja tavalliset ihmiset menevät lankaan, koska uskovat sen mitä markkinamiehet todistelevat.

Useissa kokeissa on päädytty siihen, että placebo toimii kiistatta. Ihmisten välisiä eroja on olemassa, mutta tilastollisesti vaikuttavuus on huomattava. Miten sitten tavallinen ihminen kipuineen ja kolotuksineen voisi saada placebon käyttöönsä? Tarvitaanko siihen lääkäriä tai hoitajaa vai voisiko pelkkä uskomus antaa saman vaikutuksen? Placebossa on kysymys uskosta ja jo raamattu todistaa, että usko siirtää vuoria!

Placebo testeissä käytetään ns. sokeripilleriä joiden on vakuuteltu auttavan. On testejä, joissa pillerin ottaja ei tiedä ottavansa placeboa. On myös kokemuksia, kun on kerrottu, että tässä on nyt placebo ja katsotaan saatko siitä apua. Ihme-kummassakin tapauksessa paranemisia ja tilan kohenemisia on tapahtunut. Myös niissä, joissa tiedetään, että pilleri on sokerista tehty.

Miten voimme saavuttaa uskomisissamme tason, että "vuoret" siirtyvät? Kysymys, joka herättää monenlaisia ajatuksia. Kysymys täytyy olla luottamuksesta ja voimakkaasta uskomisesta. Halu parantua ei riitä, toki se voi auttaa, mutta siihen täytyy liittyä syvä näkemys ja motivaatio. Entä jos alkaisimme testaamaan asiaa omaehtoisesti? Kirjaisimme vaikutukset ja menetelmät muistiin yhteenvetoja varten.

Seuraavan kerran kivun tai sairauden kolkutellessa ovellamme, nappaamme sokeripillerin ja uskomme paranemiseen. Sanomme itsellemme olen terve ja hyvinvoiva. Tutkimukset tukevat uskomuslauseiden käyttöä joten se kannattaa liittää kokeiluun. Entä jos emme odota sairauksia vaan alamme yksinkertaisesti elämään tervettä ja hyvinvoivaa elämää. Näemme itsemme virkeinä, voimallisina ja onnellisina. Salaisuus piilee siinä-siis meissä jokaisessa.

Seuraavan kerran mennessämme lääkäriin, olkaamme varovaisia. Lääkärillä voi olla todellisuudessa myös siemenet sairastamiseen pitkään ja pysyvästi. Vähättelevä, negatiivinen ja sairautta korostava puhe saa meidät uskomaan sairauteen, ei paranemiseen tai edes siihen mahdollisuuteen, että voimme olla terveitä. Olemme auktoriteetti uskovaisia, mutta he eivät välttämättä tiedä omaa vaikuttavuuttaan vaan käyttävät valtaansa vastuuttomasti. Siksi meidän on oltava hereillä ja pysäytettävä negatiivinen puhe. Ongelmallista, koska moni ei uskalla avata suutaan itseään koskevissa asioissa ja varsinkin kun vastapäätä istuu arvonsa tunteva valkotakkinen.

Hyvinvointi on tasapainoa itsen ja ulkoisten olosuhteiden kesken ja välillä. Tietoinen mieli ja ajatus luovat todellisuutemme ja uskomuksemme määrittävät lopullisen sisällön. Uskotelemalla ja uskomalla hyvään vaikutamme sisäiseen itseemme joka heijastuu kehollemme. Alamme voida paremmin ja paraneminen jatkuu niin kauan, kun olemme siinä vireessä. Kömmähtäessämme luulemaan muuta kehomme reagoi jälkijunassa. Kehomme on paikka johon uskomuksemme laskeutuvat viiveellä.  Immuunivaste puolustaa terveyttämme ja vaikutamme vasteeseen tuntemuksien ja uskomuksien kautta. Systeemi on tunnistettu ja henkisesti virittyneet ihmiset elävät tässä todellisuudessa.





sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Murtaudu valoon, linkity valoverkostoon

Olemme jokainen luoneet itsemme ympärille opinkappaleiden ja uskomuksien muurit. Kyyhötämme poteroisamme sydän sykkyrällä ja peloissamme. Tietoisuutemme laajentuessa, olemme oivaltamassa, etteivät uskomukset ja luulot ole tietämisen väärtejä. Ristiriitaisuus ja tietämättömyys ahdistaa ja toisaalta pakottaa meitä ottamaan selvää, opiskelemaan sekä ymmärtämään itseämme ja elämäämme. Kysymys on henkisestä kasvamisesta, edistyksestä ja valistumisesta.

Maailmamme on pirstaloitunut tietämisen, tiedon, uskomusten mutta myöskin tietämättömyyden ja valheellisuuden alle. Se ei voi tarkoittaa sitä, että me hajoaisimme ja hajoittaisimme itsemme. Meidän on pysyttävä koossa, koska vain eheinä voimme suodattaa tarpeellisen ja tarpeettoman. Mitä tarvitsemme ollaksemme onnellisia, terveempiä ja hyvin voivia? Mistä olemme valmiita luopumaan, säilyttääksemme maapallomme elävänä? Kohtalon kysymyksiä, joihin olemme jokainen pakotettuja vastamaan. 

Kuvitelmamme siitä, että systeemimme sisällä on tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja oikeus, ovat romuuttuneet. On kuin olisimme olleet umpiunessa ja nyt availemme valonarkoja silmiämme. Todellisuudessa juuri niin on tapahtumassa. Herääminen tulee käymään kipeää, mitä sinnikkäämmin yritämme pitää yllä vanhentuneita uskomuksiamme. 

Miten voimme yhdistää voimamme ja osaamisemme niin, että selviämme ja selvitämme tiemme uuteen aikaan?  Uusi aika on täällä ja se tuntuu kaikissa meissä pakottavana tarpeena muuttaa itsessämme ja elämässämme jotakin. Vanhentunut malli ei enää toimi. Vastaus ei löydy ulkoisesta maailmasta vaan meidän on käännyttävä itseemm päin. Niin pitkään olemme etsineet vastauksia ja onnellistuttajia ulkoisesta materialistisesta maailmasta, että olemme unohtaneet keitä oikein olemme.

Etenemme jokainen omassa kasvussamme omien pyrkimyksiemme avulla. Rakennumme atomi atomilta aina vain enemmän valoa suodattavaksi henkiseksi olennoksi. Henki läpäisee aineen ja siinä murroksessa olemme jokainen. Energia on keskeistä maailmankaikkeudessa niin myös meissä ja elämässämme. Energiatietoisuus antaa selvät osviitat, miten voimme toimia elämää suojelevasti ja elämää rakentavasti. Luomme jokainen huomisia ajatuksiemme, tahtomisiemme ja keskittyneisyytemme kautta. Sattumanvaraisuus ja kaaos voi asettua läsnäolemisen kautta. Sinnikkyys ja itsekuri voimaannuttaa henkeämme ja pääsemme liikkeelle loukuistamme ja vankityrmistämme.

Henki ja aine ovat kaksi tasoa tai laatua. Aineelliseen sitoutuneina olemme kääntäneet selkämme hengellemme. Se on suurin trauma mutta myös kasvamiseen ajava kokemus. Suostuessamme pohtimaan elämää ja sen ilmiöitä laajemmin, emme enään voi jättää huomiotta sitä, että olemme kuin olemmekin luotuja, sielullisia olentoja. Henkisen voiman kautta todennamme elämäämme ja kasvumme etenee syy-seurauslain alaisuudessa. Vastuullisuus kasvaa väistämättä, koska emme ole kerrallisia ja irrallisia. Liitymme valtavaan valoverkostoon jossa kaikilla ja kaikella on tarkoin määrätty asemapaikkansa. Paikka määräytyy sen mukaan, miten olemme kohdelleet itseämme ja toisiamme. Miten olemme rakastaneet, antaneet anteeksi ja saaneet anteeksi. Kysymys on todellakin henkisestä eikä siinä tasossa rahalla ole osto eikä myynti arvoa.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Blogini lukijat-on aika linkittyä entistäkin voimallisemmin yhteyteen, siihen valoverkostoon, jonka olemassa olosta olemme tietoisia.  MediaSampo julkaisee Hyvä Elämä lehteä ja Elon Tieto suljettu fb ryhmä linkittyy toisiinsa uuden ajan foorumina. Tutustu lehteen, peukuta sitä ja pyydä liittyä ryhmään
niin saat äänesi kuuluviin. Tarvitsemme toinen toisiamme ja nyt on tekemisen aika.

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Missä olet nyt?

Paikan ja tilan navigointi on nyt ajankohtaista. Missä tilassa sinä olet henkisesti? Paikkasi määrittyy sen mukaan, mihin olet asettunut ja kodiksesi nimennyt. Oletko harmoniassa tilan ja paikan suhteen, vai tunnistatko, että sinun tulisi olla toisaalla?

Uusi energia, minkä lävistämänä olemme, ei anna mahdollisuuksia epätoden ylläpitämiseen. Mikäli epätosi on ollut teemana entisessä vaiheessa, joudut nyt käymään läpi pakottavan muutosvaiheen. Kaikki epätodelliset viritykset tunteineen nousevat tietoisuuteesi. Kipuna, särkynä, pahoinvointina, itkuna, kärsimyksenä. Negatiivisuus purkautuu ulos kaikilta tasoiltasi ja sinun tulisi löytää keino vapauttaa itsesi. Mitä sitkeäämmin pidät kiinni, sen kovemmassa väännössä olet.

Vanhentuneet uskomuksesi murenevat, koska ne eivät kestä totuuden terävää energiaa. Kyse on transformaatiosta, muodon muutoksesta, mitä syvimmillä tasoilla. Mitä sinä voit, jotta kykenet omaehtoiseen toimintaan? Omaehtoisuus tarkoittaa ymmärryksen käyttöön ottoa ja järkevää toimintaa arkielämän suhteen. Illuusioiden aika on ohi. Illuusiot joiden kivijalka on itsekäs toive tai epärealistiset odotukset, itsepetos tai toisten miellyttäminen, tulevat puhkeamaan kuin saippua kuplat.

Meidät kaikki riisutaan kaikesta valheellisudesta. Kysymys on mittaamattomasta kokemuksesta ja kukaan ei voi sanoa, miten prosessimme etenee. Kauanko tämä kestää ja mitä tapahtuu, kun synnymme uutena uuteen maailmaan. Se on ainoa varma, että rakkus jää meihin. Rakkus on Jumalan ilmausta meissä.

Paniikki voi iskeä niihin, jotka ovat sinnikkäästi kääntäneet selkänsä omalle henkiselle itselleen. Epätoteen kiinnittyminen on hyvin markkinoitu vanhassa. Tunnista itsestäsi oma henkinen ulottuvuus, näe itsesi valossa. Älä hakeudu varjoihin vaan pyri kaikessa elämisessä olemaan totta, totuudellinen, aito ja rehellinen. Vain niin voit ottaa oikeansuuntaisia askeleita muutokseesi. Muista, että kaikki ovat samassa prosessissa, omalla kohdallaan, joten totuutesi voi auttaa myös kanssakulkijoita, koska alat säteillä kirkasta valoa, joka nostaa varjot esiin, Varjot eivät voi enään vallita sinua eikä elämääsi.

Rukoile johdatusta. Pyydä apua, selkeyttä ja voimaa tehdä asioita oikeassa järjestyksessä. Henkiset oppaasi ovat niin lähellä sinua, että he tuovat uutta elvyttävää energiaa vaiheisiisi heti. Sinua rakastetaan sinä, jota olet oikeasti. Sinun muutostasi ymmärretään ja tuetaan kaikilla tavoilla ja tasoilla. Kukaan ei syytä tai rangaise sinua siitä, miten olet toiminut. Tärkeintä on tämä hetki ja se, että valjastat halusi muutoksiin. Prosessisi on sinun itsesi luomus, joten selviät siitä hienosti, kun annat henkisen tietoisuutesi nousta pintaan.

Älä katso taaksepäin, suuntaa katseesi eteenpäin. Tulevaisuus avautuu eteesi ja jokaisella askeleella vahvistut ja valosi voimistuu. Voi olla, että haurautesi vaatii sinua lepoon, joten salli se itsellesi. Nuku ja lepää. Ravitse kehoasi ja mieltäsi hyvällä energialla. Vetäydy negatiivisista paikoista ja ihmisistä. Rajaa elämäsi myönteisesti ja huomaat voivasi paremmin. Älä ole huolissasi tai peloissasi, luota ja usko johdatukseen. Jumalallinen oikeus takaa täyden suojan ja turvan. Pysy siinä ja hengitä valoa ja kirkautta.

Tee mitä sinun tulee tehdä. Kaikki on valmista siirtymisellesi, mikä vapauttaa sinut aikakausien kahleista ja materian ahtaudesta. Uusi aika on täällä. Uusi ihminen on syntymässä. Uusi maailma on ulottuvilla ja meidän onnemme on siirtyä siihen tilaan, josta on profetoitu aikojen alusta. Onnittele itseäsi, että olet selvinnyt tänne  asti. Mikään ei voi pysäyttää sinua ja jos hidasteita ilmaantuuu arkeesi, ne tarkoittavat oppimiskokemusta. Jotakin itsessäsi olevaa vanhaa tulee työstää.

 " Ole juuri siinä, missä sinun kuulukin olla. Tärkeää on, että kuulet sisäisen ohjauksen opastuksen, kun otat seuraavan askeleen. Malta siis ja saat vahvistuksen."