tiistai 19. elokuuta 2014

Muutoksella on tekijänsä

Mikään ei muutu, jos me ihmiset emme muutu. Pitäytyessämme vanhoihin ajatuskaavoihin, asenteisiin, tapoihin ja perinteisiin toimintamalleihin maailmamme loppuu. Elämämme hiipuu omaan mahdottomuuteensa. Mikä muu vie uudistumiseen tarkoitetun elämänenergian kuin sijoilleen jämähtänyt ihminen? Energia käytetään varjonyrkkeilyyn, pidättäytymiseen ja pelkoon. Asiat eivät muutu, elämä ei muutu, ihminen näivettyy ja kuolee pois. Kuolemakaan ei tuo ihmiselle helpotusta, koska kaikki se,  mikä on sitonut häntä täällä tulee selvitettäväksi myös siellä, rajan takana.

Miten muuttaa omaa asennetta?
Miten saada ajatuksen suunta kohdennettua uuteen, parempaan?
Miten tehdä asioita toisin?
Miten päästää irti pelosta, elämänkielteisestä asenteesta ja luuloista, jotka jauhavat samaa paatosta?

Pelko pidättää ihmisen elämästä. Pelko, kuinka tässä nyt käy, kun kun ja jos ja jos,,,,
Pelko on istutettu meihin täydellisesti ja taistelemme siis vanhan itsemme kanssa uusia tapoja vastaan. Painimme menneisyytemme kanssa, kun meidän tulisi vapautua siitä kiristävästä haarniskasta, jonka olemme pukeneet pakosta yllemme, kun emme tienneet olevan muuta mahdollisuutta.

Muu mahdollisuus on noussut esille ja nyt meidän on uskallettava tarttua elämää kädestä. Ei ole paluuta siihen aikaan, kun isä lampun osti. Mitä sinulla on sellaista, josta haluat luopua tänään? Et vain tohdi, koska turvallinen vanha, on mielestäsi parempaa, kuin umpi outo ja uusi tapa elää. Mikä sinua pidättelee?

Sekasortoinen maailma huutaa kovaa ja korkealta. Se kuvasta jokaisen yksilön sekasortoista mieltä. Jos aiomme saada jonkulaisen tasapainon tähän, se vaatii jokaista meitä tarkistamaan omat asenteet, ajatukset ja tekojen motiivit. Liitymme jokainen jokaiseen ja tappaminen on meidän jokaisen aikaansaamaa toimintaa. Tuhoisat ajatusmallit synnyttävät terroria. Emme kukaan ole sen kummempia kuin ne, jotka nyt ampuvat lähimmäisiään ympäri maapalloa. Vaikka sinulla ei ole asetta niin sinulla on ajatus. Energiaverkosto toimii vääjättömien lainalaisuuksien mukaan. Emme ole irrallisia mistään, kenestäkään koskaan.

Muuta ajatuksesi, muutat elämäsi ja alat luoda ilmavampaa elämää myös taoisaalle. Niin kauan kun inhoat, halveksit lähimmäistäsi, joka sattuu olemaan erilainen kujin sinä, lyöt pökköä pesään maailman kurjistumiselle ja siinä samalla satutat ihmistä, joka vain yrittää selvitä elämästään kohtuudella. Muista, se mitä teet toiselle, sen teet lopulta itsellesi. Minkälaisessa maailmassa haluat elää? Luot oman huomisesi juuri nyt. Haluatko oikeasti juuri sitä?

Milloin koittaa uusi aika? Huhuillaan uuden ajan perään, mutta emme ole valmiita aloittamaan oman pesän puhdistamista.Kaikki muut ovat aiheuttajia ja sinä uhri? Niinkö se menee?

" Rakas Jumala, kuinka kauan tätä murroksen aikaa kestää? Kuinka kauan menee vielä aikaa nähdä, kuulla ja kärsiä ihmisen pahuutta ja siitä sikiävää terroria? Etkö tulisi jo väliin? Etkö antaisi armoa ja pysäyttäisit ihmisten mielet luomasta terroria, pahuutta ja kaaosta? Onko pakko mennä loppuun tämä kehityksen viimeinen taival? Olet luonut meidät, joka ikisien, omaksi kuvaksesi. Milloin kuvat alkavat elää? Milloin heidän silmiinsä, sieluunsa syttyy sinun valosi? Eikö vieläkään mitta ja määre ole täynnä? Kovin vaikeaa on elämä tänä aikana. Kovin haastavaksi on kaikki muuttunut. Enempää en pyydä, kuin armoa sen suhteen, että olisimme kuitenkin hegessä vahvoja tekemään valon töitä. Pimeys on vain niin sankkaa ja voimat hiipuvat väkisin. Rukoilen vahvistusta ja voimaa, etten itse uupuisi ajattelemaan rakkaudenvastaisia ajatuksia. Kovin helposti sitä voi luisua samaan luuloon, että mikään ei kannata ja että mitä väliä millään on. Tapahtukoon sinun tahtosi, koska ei ole olemassa muuta. Amen"