maanantai 30. tammikuuta 2012

Maanantaina

Pakkanen paukuttaa puihin, nurkkiin-nyt on talvi. Ikkunoissa enkelien siipiä ja kirkkaita timantteja. Kuinka kaunista? Puiden oksistoissa kiikkuvat keijut, niillä on talvi vaatteet yllä jotka kimaltavat hopeisina. Niitä ei palele. Kenkien alla narskuu pakkaslumi, nenää ja poskia nipistelee. Helmikuu alkaa huomenna-alle puolivuotta kesään, kevääseen enää kuukausi tai vähän päälle.
Vuosi 2012-muutoksen vuosi. Mikä muuttuu ja minkä pitäisi muuttua? Ihmisen ! Jokaisen meistä! Enemmän ihmisyyttä, enemmän hyväntekeväisyyttä, enemmän välittämistä ja huolenpitoa. Vähemmän itsekkyyttä, kilpailua, kuluttamista, tyhjän perässä juoksemista.

Ihmiset, olemme kaikki matkalla jostakin johonkin. Matkalla oleminen on elämän tarkoitus, ei se että odotamme pääsevämme jonnekkin. Sitten kun-elämä kuluttaa meidät ennen aikojaan, koska meillä ei ole mahdollisuutta hypätä yhdenkään nano sekunnin ohi. Läpi on mentävä, askel askeleelta tai vaikka ryömien. Takana on eletty elämä, mutta kannamme sitä mukanamme, koska koettujen kokemuksien jättämät tunnejäljet muovaavaat meistä sen mitä olemme. Tunteet ja tuntemukset värittävät elämän. Kysymys kuuluu, voinko minä vaikuttaa tunnejälkiini parantavasti, niin että alkaisin uskoa enemmän itseeni, niin että hyväksyisin sen, etten ole täydellinen, että vähitellen tuntisin riittävyyteni? Kykenisin antamaan anteeksi niin itselleni kuin niille, joiden jättämät jäljet vihlovat sisimmässäni, tekevät kipeää, saavat minut oireilemaan, voimaan huonosti. Paraneminen on aina henkinen prosessi. Niin kauan kun säälittelen itseäni, pidän marttyyrin kruunua, vihaan, olen katkera, mustasukkainen, kateellinen, pettynyt, poljen paikoillani turhautuneena, on turhaa luulla, että jokin muuttuisi elämässäni. Kieltäydyn muuttumasta ja odotan toisten muuttuvan ja tekevän elämästäni helpompaa.Minun hyvinvointini on jonkun muun varassa-paranemista ei tapahdu, ei etenemistä,ei kasvua tai kehitystä. Vasta kun suostun kohtaamaan itseni ja tunnistamaan, että olen itse omilla valinnoillani saattanut itseni tähän jamaan, voi toivonpilkahdus tulla. Vasta kun myönnyn elämälle ja sille, että vastaan itse hyvinvoinnistani, henkisestä kasvustani ja kaikista valinnoistani, voin alkaa hahmottamaan omaa itseäni, persoonaani ja sieluani. Sieluni on linkki henkisiin sfääreihin, ikuiseen ja kestävään. Niin kauan kun luulottelen muuta, elän henki kurkussa ja pelkään.

Rakkaudessa ei ole pelkoa. Mikä vapauttava tieto! Eikö siinä ole jo kylliksi syytä aloittaa oman itsen opiskelu? Eikö siinä jo ole näyttöä, että elämä on paljon syvempi, laajempi ja moniulotteisempi?

Tänään on kaikki mahdollista. Tiedätkö, jos nyt havahdut aloittamaan, niin aika on kypsä, sillä maailmankaikkeuden energiat ovat puolellasi. Kuvittele kaikki on avoinna taivasta myöten, siellä odotetaan sinun ensimmäistä askelta siihen suuntaan, joka vie sinut kotiin. Kotimatkalla me olemme kaikki, pienimmästä isoimpaan. Jokainen omalla tavalla, kiertoteitä tai suoraan riippuen siitä kuinka paljon tarvitsee vielä kokemuksia paljastuakseen henkiseksi olennoksi. Mitä vähemmän kannettavaa sen lyhyempi matka, mitä enemmän kuormaa, sen pidempi taival.

Rukoilen Jumalaa antamaan meille kaikille sen mitä mitä tarvitsemme kasvaaksemme vahvemmiksi mutta joustavammiksi, herkemmiksi mutta voimakkaammiksi. Niin että avautuisimme elämälle ilman pelkoa. 


sunnuntai 29. tammikuuta 2012

sunnuntaina

Sunnuntai on pyhä päivä. Pyhä viittaa pyhyyteen ja hiljentymiseen. Hiljetymiseen siksi että silloin voi kurottautua kohti pyhyyttä, mikä on totisesti korkeampi tila, kuin se missä me ihmiset yleensä olemme.  Pyhänä hetkenä voin aistia Jumalan läsnäolemisen. Läsnäoleminen on taas hivenen erilaista kuin läsnäolo. Läsnäolo on liikkumatonta viipymistä mutta läsnäoleminen virtaa. Henkinen oleminen virtaa läpi aineen koska se on Jumalan luova voima.
Ajatus luovasta voimasta, saa minut aina väreilemään sisäisesti ja iho menee " kananlihalle." Kuinka voisin aina vain enemmän tulla tietoiseksi tästä voimasta, jonka alkuperä on Jumala? Ollessani ihminen ja eläessäni tätä elämää, niin ei ole muuta keinoa, kun tehdä asioita Jumalan rakkauden suunataisesti. Niin sen on oltava. Voin valita mihin käytän aikani ja energiani. Huopaamiseen ja soutamiseen, ei tai kyllä, en tiedä, mitä sillä on väliä, ovat kaikkein uuvuttavampia tapoja elää. Koskapa elämähän siinä kuluu, ja siinä tilassa mitään ei tapahdu. Uskon vankasti siihen, että olemme oppimassa elämästä ja omasta itsestä täällä. Tämä on siis paikka ja tila, jossa ihminen voi kasvaa. Kasvuun on vain antauduttava, päästettävä irti olettamuksista. Deepak Chopran sanoin: Katso tuulta, se ei yritä tuulla vaan tuulee, katso kukkia, ne eivät yritä kasvaa vaan kasvavat. Tee sinä samoin.


Oi ja voi-kuinka kuulostaa helpolta mutta käytännössä se on niin vaikeaa omien ehdollistumisiemme takia. Onhan sekin hyvä alku, kun suuntaa huomionsa omiin ehdollistumiinsa ja siihen, kuka tai mikä on saanut meidät uskomaan, etteme ole kykeneviä tai tarpeeksi hyviä? Syyllisyyden keskellä osaamme rypeä mutta emme kiitollisuuden ja onnistumisen.


Tämän pyhän hetken keskellä, olen kiitollinen niistä siunauksista joita elämässäni on. Olen kiitollinen lapsista, puolisosta, kodista, terveydestä, tästä talosta, kyvyistä jotka auttavat lähimmäisiä selviytymään vähän paremmin. Kiitollisuus on tunne joka paljastaa elämän kuviot aivan uudessa valossa ja niistä kumpuaa tyytyväisyys. Tyytyväisyys antaa energiaa ja voimaa selviytyä niistä haasteista jotka ovat tuloillaan. Nyt kuitenkin kiitän Jumalaa siitä, että olen tässä-Luojan kämmelellä.
Millä muulla voisi olla merkitystä?


lauantai 28. tammikuuta 2012

Tämä on yksi askel

Uusia tuulia ja vaikuttamisen kanavia. Tämä blogi on tarkoitettu kaikille ihmisille, jotka ovat etsimässä vastauksia elämän peruskysymyksiin. Tulen kirjoittamaan eri teemoista ja asioista, joiden tiedän antavan toivoa ja uskoa paremmasta elämästä. Se miten me itse kukin voimme vaikuttaa omaan olemiseemme, omien ajatusten, sanojen ja lopulta tekojen kautta. Haluan muistuttaa siitä, että olemme kaikki oman elämämme asiantuntijoita, olemme toimijoita emmekä uhreja. Me kaikki olemme henkisiä olentoja joilla on nyt se vaihe, että koemme elämää omissa kulkupeleissämme eli kehoissa. Fyysinen kehomme on sielumme asunto. Näköala tähän todellisuuteen antaa aivan uudenlaista perspektiiviä koko maailmaamme ja sen ilmiöihin, mukaanlukien oman elämämme tapahtumat, ihmissuhteemme ja kaiken mikä on ollut ja tulee olemaan.


Henkisen ulottuvuuden huomiotta jättäminen tulee esille materialistisessa maailmassamme ja sen rakenteellisissa organisaatioissa ja vallan käytössä. Henkinen kasvu ja henkinen tietoisuus on demonisoitu uskonnollisissa piireissä ja uskontokunnissa. Ihmisen ei kuulu olla kiinnostunut omista sisäisitä voimavaroistaan vaan hänen tulee sokeasti ja kuurosti uskoa sitä mitä hänelle opetetaan. Oman järjen käyttö, uskomusten kyseenalaistaminen ja asiantuntijoiden haastaminen, koetaan myös kiusalliseksi. Tosiasiassa ihminen itsessään pitää sisällään kaiken tarvitsemansa tiedon ja kyvyt omien sisäisten voimavarojen käyttöön ottamiseen. Se vaatii asioiden ja sisäisyyden tutkimista ilman pelkoa ja ennakkoluuloja. Kyse on henkisestä kasvusta, etenemisestä omassa itsessään kohti laajempaa tietoisuutta ja tiedostamista. Kasvu tapahtuu elämässä eikä oppikirjoja lukemalla tai ilmiöiden perässä juoksemalla. Jokaisella meillä on tilaisuus kääntyä henkiselle polulle. Toiset tarvitsevat siihen jonkun elämää pysäyttävän kriisin, toisille henkisyys avautuu merkillisten kokemuksien saattelemana ja uteliaisuuden kautta. On niitäkin, jotka eivät halua mutta eivät myöskään kykene ottamaan vastaan muunlaista näkemystä kuin oman kielteisen ja usein hyvin negatiivisen suhtautumistapansa. Vaikuttimina on pelko ja leimatuksi tuleminen. Tästä on hyvä jatkaa.